• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää alatunnisteeseen
Sazina.fi

Sazina.fi

Ihan uusi WordPress-sivusto

  • Etusivu
  • Tarinamme
  • Kuinka voin auttaa
    • Liity jäseneksi
    • Auta tanssien-kurssit
  • Ajankohtaista
    • Osallistu pienkeräykseen
    • Puhveliprojekti- Sazina 2021
    • Auta Tanssien -kurssit
  • Tukikohteet nyt
  • Yritystukijat
  • Ota yhteyttä
  • Osallistu pienkeräykseen

Tarinamme

Sazina ry:n pj Teija on Nepalissa vuosittain 3-5kk työnsä takia ja hän viettää vapaa-aikaansa orpokodilla ja varmistaa avun perillemenon.

Sajinan tarina – Kuinka kaikki sai alkunsa

Ensimmäinen vierailuni Happy Children Home -orpokotiin vuonna 2018 jäi lähtemättömästi mieleeni. Ystäväni Sudesh vei minut tutustumaan paikkaan juuri ennen pandemian alkua.

Olin jo lähdössä, kun minut pyydettiin takaisin sisälle. Orpokodin toimiston sohvalla istui nuori tyttö, kyyneleet silmissään. Minulle kerrottiin, että hän on Sajina, joka oli juuri valmistunut koulusta erinomaisin arvosanoin ja päässyt haaveilemaansa sairaanhoitajaopintoihin. Mutta oli yksi este: lukukausimaksusta puuttui puolet. Jos summaa ei saataisi kasaan parissa päivässä, hän menettäisi opiskelupaikkansa seuraavalle jonossa.

Siitä kaikki alkoi.

Päätin auttaa – ja neljä vuotta myöhemmin Sajina valmistuu sairaanhoitajaksi vuosikurssinsa parhaana.

Olen äärettömän ylpeä Sajinasta. Hän on tehnyt valtavasti töitä unelmansa eteen ja haluaa välittää sydämellisen kiitoksensa kaikille, jotka ovat tukeneet häntä tämän matkan aikana.

”En olisi selvinnyt ilman teitä. Kiitos koko sydämestäni.”
– Sajina

Lue heistä lisää:

Happy Children Home

Miksi minä sytyin tähän työhön – Teijan tarina

Olen vaikuttunut nepalilaisten lasten valtavasta halusta opiskella ja päästä eteenpäin elämässä. Se oli juuri tämä palo, joka sai minut alun perin syttymään tähän työhön.

Monet näistä lapsista ovat jääneet heitteille, mutta saaneet uuden mahdollisuuden. Heidän unelmansa ovat selkeitä: he haluavat auttaa muita ja tulla sairaanhoitajiksi, opettajiksi, lääkäreiksi. He ovat valmiita tekemään kaikkensa – ja jos heille annetaan mahdollisuus, se ei jää heidän ahkeruudestaan kiinni.

Kannamme erityistä huolta myös erityislapsista, joita orpokodissa on useita. Erityistarpeiden tunnistaminen ja tukeminen on haastavaa niissä olosuhteissa, ja vaatii jatkuvaa huomiota ja resursseja. Samoin lasten terveydenhuolto vaatii panostusta – usein juuri niissä hetkissä, kun rahaa ei ole.

”Olen vaikuttunut lasten halusta opiskella ja päästä eteenpäin ja se alun perin sai minut syttymään tähän asiaan.

Teija Hiekkalahti/Sazina ry:n pj

Footer

Sazina ry

Sähköpostiosoite: info@sazina.fi

Postiosoite: Sotkanniemi 879,
70870 Hiltulanlahti

Puheenjohtaja Teija Hiekkalahti
p 040 5803431

sähköpostiosoite: teija@tahia.fi

Copyright © 2025 · Sazina Ry