Happy Children Home orpokoti

Miksi juuri Happy Children Home?
Nepalissa on paljon lastenkoteja, mutta pelkkä paikka orpokodissa ei takaa lapselle turvallista elämää.
Happy Children Home on kodinomainen orpokoti – olemme vaikuttuneita heidän lämpimästä ja vastuullisesta tavastaan hoitaa lapsia.
- Olemme viettäneet orpokodissa pitkiä aikoja paikan päällä
- Olemme päivittäin yhteydessä orpokotiin.
- Orpokoti on rekisteröity ja hallituksen hyväksymä ja tarkistama
Orpokodin on perustanut Sakharam Dhami, vaatturi, joka huolehti orpolapsista jo ennen virallisen toiminnan alkua.
Happy Children Home – viralliselta nimeltään Dalit Welfare Organisation – perustettiin vuonna 2011. Alkuvuosien tukija vetäytyi vuonna 2016, ja orpokoti ajautui kriisiin. Sazina ry aloitti tukensa vuonna 2018.

Ihmisiä sydämellä
- Kumar Pariyar hoitaa käytännön asioita – hän on itsekin kasvanut orpokodissa.
- Sabina Pariyar, perustajan tytär, toimii lastenhoitajana ja asuu orpokodissa kahden pienen lapsensa kanssa.
- Tuki on mahdollistanut myös keittiötyöntekijän palkkaamisen.
Valitettavasti resurssimme eivät riitä Sabinan ja Kumarin palkkakuluihin – tukeamme tarvitaan yhä kipeämmin.

Unelmia, jotka ansaitsevat mahdollisuuden
Orpokodin lasten koulu- ja opiskeluinto sekä iloinen elämänasenne tekevät meihin suuren vaikutuksen. Jokaisella lapsella on unelmia:
👩sairaanhoitajaksi
👨 lakimieheksi
👩 opettajaksi
👨 lääkäriksi
He ovat äärimmäisen ahkeria ja motivoituneita oppijoita – mutta ilman ulkopuolista tukea, unelmat jäävät helposti tavoittamatta.
Erityislapset tarvitsevat erityistä tukea
Nepalissa erityisyys jää usein huomaamatta tai hoitamatta.
Osalla lapsista on neurologisia tai kehityksellisiä haasteita, esimerkiksi raskauden aikaisen alkoholin käytön seurauksena.
Haluamme parantaa näiden lasten:
- terveydenhuoltoa
- fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia
- mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään
Tämän takia Sazina ry on perustettu: tukemaan lapsien unelmien toteutumista lähtökohdista huolimatta!
Sajina Pariyar
Lahjakkaan Sajina Paryarin sairaanhoitajakoulutuksen mahdollistaminen ja tukeminen oli ensimmäinen järjestämämme tukitoimi. Sajina valmistui lukiota vastaavasta koulusta parhailla arvosanoilla, ja hänen unelmansa oli opiskella sairaanhoitajaksi. Hän saikin opiskelupaikan, mutta uhkasi menettää sen, koska orpokoti ei pystynyt kattamaan lukukausi- ja asuntolamaksuja.
Onnistuin järjestämään ensimmäisen vuoden rahoituksen (noin 1500 €), ja näin Sajina pääsi aloittamaan opinnot.
Sajina valmistui sairaanhoitajaksi syksyllä 2023 loistavin tuloksin. Olemme tukeneet häntä koko opiskelujen ajan – yhteensä 3,5 vuotta. Tällä hetkellä, keväällä 2025, Sajina on jatkanut opintojaan erikoistumislinjalla tukemme turvin.


